KieHa Bermuda -tennisturnaus

Koko Kiekko-Haukkojen historian ajan on tennis kuulunut olennaisena osana kiekkoilijoiden kesäharrastuksiin. Vuonna 2010 Haukkojen edustusjoukkue järjesti ensimmäisen kerran KieHa Bermuda -nimeä kantavan tennisturnauksen. Turnauksen tavoitteena on lisätä tennisharrastusta Ähtärissä, varsinkin kiekkoilijoiden puolesta. KieHa Bermuda -turnaus on rajattu koskemaan ainoastaan KieHalaisia, mutta osallistumisoikeutta voi kuitenkin anoa kuka tahansa ähtäriläinen jääkiekkoilun ja tenniksen ystävä.

Turnaus saavutti jo ensimmäisenä vuotenaan suurta kiinnostusta ja toisena vuonna osallistujamäärä lähes tuplaantui, jonka vuoksi jouduttiin järjestämään erillinen karsintasarja pääsarjaa edeltävänä päivänä. Turnauksen pääpalkintona on massiivinen, yli 60cm korkea, pokaali, jota myös pojaksi kutsutaan. Ja pääsipähän poika jopa saunomaan heti ensimmäisenä vuotenaan.

Alla olevista linkeistä pääset katsomaan turnauskaavioita sekä tunnelmakuvia eri vuosilta. Turnauspäivinä on nähtävillä lähes reaaliaikainen tulospalvelu.

 

KieHa Bermuda 2010

KieHa Bermuda 2011