|

Paluu
Otteluennakko
Ottelupöytäkirja
Haukkojen tähdistö
Haukkojen kausi kotoisessa Keskimaan lohkossa alkoi voittoisasti vierasottelussa Närpiön Kraftia vastaan. Edes ottelun sangen myöhäinen alkamisajankohta ei häirinnyt joukkueen keskittymistä, vaan pisteet lähtivät vieraiden mukana Ähtäriin.
Joukkue pääsi alkukaavailujen mukaisesti otteluun täydellä miehityksellä, ainoastaan maalivahtiosastolla oli pientä vajausta, kun illan koitokseen saatiin jalkeille vain yksi veräjänvartija. Mikko Koivulaa Haukkojen maalinsuulla ei kuitenkaan muutaman vuoden pelaamattomuus haitannut, vaan mies torjui kylmäpäisesti läpi ottelun.
Ensimmäisen erän alussa molempien joukkueiden peli oli verraten nihkeää ja kauden avausottelun jännitys paistoi joukkueiden otteista. Haukat saivat pelistä kiinni erän edetessä ja hallinta siirtyi pikkuhiljaa vieraille. Ensimmäistä maalia saatiin odotella reilun kymmenen minuutin verran, kun ajassa 12.14 Sami Rinne sai kunnian viimeistellä Haukkojen kauden avausmaalin. Syöttäjinä osumassa toimivat Jussi Pöyhölä sekä Juuso Ylinen. Vieraiden hallinnasta huolimatta kotijoukkue iski ottelun seuraavan maalin. Kraft tasoitti lukemat 1-1:een ylivoimaosumalla kun erää oli jäljellä vajaa minuutti. Erätauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1. Erän torjunnat: KieHa/Koivula 10, Kraft/Mäntymäki 15.
Toisessa erässä Haukkojen peli alkoi vapautumaan ja joukkue sai luotua paikkoja huomattavasti enemmän kuin ensimmäisen 20 minuutin aikana. Haukkojen Timo Lumiala latasi ylivoimalla siniviivan tuntumasta tilanteeksi 1-2, kun kotijoukkueen rangaistusta oli kulunut ainoastaan viisi sekuntia. Aloituksen jälkitilanteesta syntyneeseen maaliin syöttöpisteet kirjattiin Juuso Yliselle sekä Petri Hellalle. KieHan painostus jatkui kiivaana maalin jälkeenkin, ja kotijoukkue oli pakotettu ottamaan aikalisä ajassa 32.06. Tämä ei kuitenkaan kotijoukkuetta herättänyt vaan minuutin kuluttua oli tuomareiden jälleen aika poimia kiekko Kraftin maalista. Ylivoimaosuman viimeistelijänä Samu Hietakangas, Sami Peltomaan sekä Arto Happosen syötöistä. Hietakankaan päästessä vauhtiin, ei kotijoukkueesta löytynyt miehen pysäyttäjää. Mailataiturin illan toinen osuma syntyi vain kaksi minuuttia edellisestä, kun Hietakangas pääsi nostamaan maalin kulmalta lukemat jo 1-4:ään. Syöttäjänä jälleen Happonen. Erätauolle lähdettäessä lukemat olivat jo ratkaisevan tuntuiset 1-4. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä: KieHa/Koivula: 11, Kraft/Mäntymäki 10.
Viimeisessä erässä vierasjoukkue jatkoi siitä mihin edellisessä jäi. Peli pyöri näyttävästi kotijoukkueen puolustusalueella, mutta tehot jäivät maalipaikkoihin nähden vajaiksi. Petri Hella siirsi Haukat 1-5 johtoon Niko Kivinummen syötöstä ajassa 54.49. Kivinummi itse viimeisteli vajaan kolmen minuutin kuluttua edellisestä lukemiksi 1-6, komean yksilösuorituksen päätteeksi, vanhanaikaisella. Kraft käytti vielä viimeisen oljenkortensa ja yritti ottelun loppupuoliskolla kavennusta ylivoimalla ilman maalivahtia, mutta Janne Leikkainen lopetti kotijoukkueen pyristelyn iskemällä kiekon tyhjään maaliin ajassa 58.50. Lopputulos kirjattiin Haukoille maalein 1-7. Torjunnat kolmannessa erässä: KieHa/Koivula 8, Kraft/Mäntymäki 14.
Haukoille siis makea vierasvoitto ja tärkeät sarjapisteet Närpiöläisten kotiluolasta. Voitto irtosi tällä kertaa rutiinilla, eikä KieHalla ollut juurikaan hätää missään vaiheessa ottelua. Erityisen myönteistä Haukkojen pelissä oli onnistuminen laajalla rintamalla, sillä peräti kuusi eri pelaaja pääsi ottelussa maalien makuun. Lisäksi maalivahtipeli toimi loistavasti Mikko Koivulan loistaessa tolppien välissä. Parastaan joukkueen ei vielä tarvinnut ensimmäisessä sarjaottelussaan näyttää, mutta ensi viikonloppuna tilanne onkin luultavasti jo toinen. Maalintekopaikkoja joukkue hukkasi ottelussa paljon, mutta seitsemään tehtyyn maaliin täytyy kuitenkin olla tyytyväinen. Hieno kauden avaus, josta joukkueen onkin hyvä lähteä parantamaan otteitaan ensi viikonlopun kahdessa seuraavassa sarjapelissä.
|